Suvaitsemattomuus leviää, mutta toivottavasti ei minun lapseeni

Olen vaunulenkillä, työntelen vaunuja ajatuksiini vaipuneena. Katseeni nostaessani näen taas katuvaloon kiinnitetyn tarran, jossa avoimesti kansallissosialistinen (minun mielessäni siis natsistinen) ryhmä mainostaa omia näkemyksiään ja nettisivujaan. Ihan uteliaisuuttani olen käynytkin noilla sivuilla. Siellä varoitellaan maahanmuuttajista, monikulttuurisuudesta ja valkoisen rodun rappiosta, ja haaveillaan uudesta hallinnosta ja pohjoismaisesta suurvaltiosta. Väkivaltakin on näiden ihmisten mielestä tarpeen tullen sallittu keino estää monikulttuurisuuden leviäminen.

Ajatukset siirtyvät Malmön ampumatapauksiin, joista epäillään suomalaistaustaista miestä. Maahanmuuttaja tai maahanmuuttajien jälkeläinen itsekin, ja on niin huolissaan maahanmuuttajien kasvavasta määrästä, että on päättänyt tehdä osansa ja harventaa mamujen rivejä. Olisikohan rivien harventaminen pitänyt aloittaa hänestä?

Voisiko Suomessa tapahtua jotain vastaavaa kuin Malmössä? Ajattelen mielelläni eläväni turvallisessa lintukodossa. Mutta tulipa minunkin blogiini joitain vuosia sitten kommentti, jossa ehdotettiin maahanmuuttajien "likvidointia", jotta loput mamut säikähtäisivät ja tajuaisivat muuttaa pois. Hienosti kuvailtiin suunnitelmaa, jossa esimerkiksi somaliäiti ja hänen lapsensa voitaisiin ampua metsäpolulle. Karmaisevaa.

Tein aikanaan rikosilmoituksen tuosta kommentista. Ilmoitin poliisille tarkasti muun muassa viestin lähetysajan ja käytetyn koneen IP:n. Mitään poliisista ei kuulunut, kunnes noin vuoden päästä sain poliisilta kirjeen. Siinä sanottiin, että tutkinta on keskeytetty, koska asiassa ei ole ilmennyt mitään uutta. Olisi pitänyt soittaa ja kysyä, onko asiaa edes tutkittu. Minulle jäi sellainen kuva, ettei poliisia edes kiinnostanut, vaikka netissä yllytettiin tappamaan maahanmuuttajia.

Pieni mutta äänekäs vähemmistö mekkaloi netissä ja levittelee vaarallisia ajatuksiaan sananvapauden ja isänmaallisuuden nimissä. Riittää, että on yksikin hullu, joka ottaa viestit todesta ja on valmis toteuttamaan sairaita murhasuunnitelmia myös elävässä elämässä. Pelottaa, milloin luoti osuu omaan, miehen tai lapsen otsaan. Tiedän jo monia siskoja, jotka eivät liiku ulkona pimeään aikaan, koska he pelkäävät rasisteja, uusnatseja, nistejä ja muita hörhöjä. Mielestäni minulla on kuitenkin oikeus turvallisuuden tunteeseen ja mahdollisuuteen liikkua ulkona myös iltaisin tai aamuhämärissä. En halua pelätä itseni tai läheisteni puolesta nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Katson vielä katuvaloon liimattua tarraa. Olen repinyt niitä irti jo useita kertoja eri paikoista ja soittanut myös kaupungin työmiehille, jotta tulisivat niitä poistamaan. Poistamaan katuvaloista, liikennevaloista, bussipysäkeiltä, roskapöntöistä. Ja teen niin vastaisuudessakin, jos Luoja suo, sillä en hyväksy niiden sanomaa. (Sitä paitsi katuvaloihin ja muuhun kaupungin omaisuuteen ei saa liimailla mitä tahansa ilman lupaa.) Ne kertovat, että monikulttuurisuus on haitallista lapsilleni ja lapsenlapsilleni.

Kurkistan vaunuissa tuhisevaa nyyttiä, puistelen päätäni ja jään miettimään: mikä ihme on se haitta, jonka aiheutan lapselleni sillä, että hänen isänsä tulee toisesta kulttuurista? Miksi se olisi syy syrjiä, kiusata, vihata ja halveksia ihmistä? Tiedän, että sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät lastani hyväksy. Sellaisia löytyy ihan läheltä. Esimerkiksi isovanhempieni kuullen minusta ja lapsestani ei saa puhua, koska olemme muslimeita ja mieheni on kotoisin muualta. Se heistä on häpeällistä. Minusta häpeällistä on heidän asenteensa, jos mikä.

Monikulttuurisuus ja vähemmistöuskonto voi toki olla haaste lapsen kasvattamisessa ja lapsen kehitykselle. Lapsen pitää muun muassa oppia sietämään erilaisuutta ja hyväksyä toiseudentunne. Uskon sen kuitenkin myös antavan lapselleni kaksin verroin enemmän - ellei enemmänkin - eväitä kehittää omaa luonnettaan, maailman- ja elämänkatsomustaan kuin mitä moni suomalaislapsi saa. Jos Luoja suo, hänestä kasvaa suvaitsevaisempi kuin niistä, jotka eivät häntä suvaitse.