Tässäpä mielenkiintoinen juttu luettavaksi niille naisille, jotka eivät ole muslimeita, mutta aikovat mennä naimisiin muslimimiehen kanssa. Minulle ei tullut liitossa yllätyksiä, koska ehdin tutustua islamiin ennen naimisiin menoa. Itse asiassa naimisiin mentiin, kun olin lausunut uskontunnustuksen ja sanoin, ettei avoliitto käy enää päinsä.
Moni suomalainen nainen kuitenkin yllättyy, kuinka paljon islamilla on vaikutusta puolison elämään, vaikka aluksi puoliso vaikuttaisikin maallistuneelta. Iän, vakiintumisen ja lasten myötä uskonto näyttää muuttuvan yhä tärkeämmäksi muslimimiehille. Joskus muutos on vain hyväksi: aikaisemmin juhlia rellästänyt mies saattaa lopettaa alkoholinkäytön, viihtyy entistä paremmin kotona ja pyrkii olemaan avioliitossaan uskollinen ja hyvä mies. Toisaalta mies saattaa alkaa vaatia myös vaimoltaa uudenlaista käytöstä, esimerkiksi muuttamaan ruokavaliota, lopettamaan alkoholinkäytön, pukeutumaan aiempaa peittävämmin ja niin edelleen. Joskus kipupisteeksi voi muodostua sellainenkin asia, ettei mies suostu ottamaan taloon koiraa, vaikka vaimo sellaisesta haaveilisi. (Itsekin surin oman aikani sitä, ettei meille tule koiraa, vaikka päätös oli myös minun.)
Yksi asia tuossa, jota tuossa artikkelissa ei mainita - josta ei "varoiteta" - on naisen oma kääntyminen islamiin. Vaikka moni nainen vannoo, että aikoo pitää oman uskontonsa, toisin käy. Kyse ei ole siitä, että muslimimies pakottaisi naisen kääntymään. Monesti nainen tahtoo kääntyä islamiin, koska se tuntuu helpoimmalta ratkaisulta. Silloinhan molemmilla on sama arvomaailma ja käytännöt, eikö niin? Ongelma tästä tulee silloin, kun kääntyminen on vain näennäistä, eikä usko oikeasti ole sydämessä eikä arvomaailma sittenkään muutu. Miten sitten voisi muuttaa ulkoista elämäänsä, jos sisäinen maailma jatkaa tuttuja ratoja? Puolison voi olla vaikea ymmärtää, miten muslimiksi kääntynyt vaimo ei näytä tahtovan elää muslimin elämää, islamin sääntöjen mukaisesti. Mielestäni puolison tai avioliiton takia pidä kääntyä. Jos muutos ei ole aito, se on islamin kannalta turha. Eikä näennäinen muutos vaikuta avioliittoon ainakaan suotuisasti.
Voi käydä myös kuten minulle, että "hurahtaa" oikeasti islamiin. Tämä voi olla tietenkin onnellisin ratkaisu, jos uskon harjoittamisen taso on puolisoilla samanlainen tai molemmilta löytyy joustoa ja ymmärrystä. On kuitenkin sellaisia tapauksia, joissa islamiin palannut nainen pettyy, kun huomaa, ettei aviomies harjoita uskontoa, kuten islam edellyttää. Mitä uskonnollisemmaksi nainen tulee, sen enemmän puolison heikko usko ärsyttää. Joskus tällaiset liitot hajoavat.
Joskus yhteisestä uskosta tulee kuitenkin kantava voima. Minulle muslimimiehen naiminen ja islamiin palaaminen ovat olleet oikeita ratkaisuja. Ihmisinä olemme hyvin erilaisia - haasteita liitolle asettavat toki kulttuurierot, mutta vielä enemmän persoonallisuuserot. Jos vielä riitelisimme uskonnosta, olisi liittomme pulassa. Nyt yhteinen usko on kuin liima, joka vahvistaa välejämme. Tuntuu, että olemme samassa veneessä. Kun iltaisin luemme lapsellemme yhteen ääneen Avauksen suuran ja Koraanin pienimpia suuria iltarukoukseksi, tuntuu, että asiat ovat kuten pitääkin. Meille islam on ollut siunaus. Toivon, että se olisi sitä muillekin pareille.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Blogini on varsin kommenttiystävällinen. Uudet näkökulmat ovat tervetulleita ja eri mieltäkin saa olla. Odotan kuitenkin asiallista käytöstä: siistiä kielenkäyttöä ja kohteliaisuutta kaikkia keskustelijoita kohtaan. EI ANONYYMEJÄ KOMMENTTEJA!